Eli aloitin muutama viikko sitten karppaamisen ja päätin alkaa blogityyppistä ruoka/painonkehityspäiväkirjaa...

 

Aloitan ensin kertomalla hieman itsestäni. Olen 31-vuotias äiti, jolla on 9v- ja 8kk vanhat pojat. Perheeseeni kuuluu poikieni lisäksi myös avopuolisoni ja hänen 5-vuotiaat kaksostyttönsä.

 

Päädyin aloittamaan vähähiilihydraattisen ruokavalion, kun huomasin painoni olevan korkeampi kuin koskaan aikaisemmin - 93,9 kiloa. En ole koskaan aikaisemmin painanut yli 90 kiloa ja tuo painonnousu oli minulle todella kova järkytys...

 

Olen jo vuosia painanut sellaiset 85 kiloa ja mielessä on usein ollut laihdutus. Kuitenkin ne juustolla kuorrutetut paahtoleivät saivat kiedottua minut pauloihinsa ja ne minut lihottivat - ei onneksi vielä muodottomaksi, mutta ymmärsin, jollen muuta tapojani, niin ei mene aikaakaan, kun olen plussapallo.

 

Viime vuonna minulla oli roima laihdutuskuuri. Sairastuin huhtikuun alussa mystiseen tautiin, joka vei minulta täysin ruokahalun. Lääkärit tekivät kaiken maailman testejä löytääkseen minusta vikaa ja kolmen viikon päästä sairastelun alkamisesta eräs lääkäri vihjaili minun olevan tehnyt itsestäni sairaan - hän oletti, että minä olen tehnyt itselleni syömisestä jonkinlaisen peikon - mutta hei, minä, joka rakastan ruokaa - tiesin, että se ei ole syy ruokahaluttomuuteeni ja oksenteluihin(oksensin siis tuona aikana kuusi päivää seitsemästä - aina, kun laitoin jotain suuhuni). No, loppupeleissä tämä vihjaileva lääkäri kuitenkin lähetti minut ylävatsan ultraäänitutkimuksiin, jossa minulta löydettin sappikiviä - sen lisäksi olin tuon kolmen ja puolen viikon aikana sairastanut sappirakon- ja haimatulehduksen. Ultraäänihoitaja oli aivan tyrmistynyt, että olin tuon ajan potenut kotona, kun minun olisi pitänyt olla sairaalassa tiputuksessa. No, nyt kun syy selvisi pahoinvointiini ja ruokahaluttomuuteeni, joka muuten jatkui edelleen tuon diagnoosin jälkeen, niin lähetteen laittanut lääkäri pyysi minulta anteeksi vihjauksiaan ja sain lähetteen Hyvinkään sairaalaan sapirakonpoistoleikkaukseen. Sain leikkausajaksi 15.6.2012 eli aika tarkalleen 2,5 kuukautta oireiden alkamisen jälkeen.

 

Leikkauspäivä koitti ja pelonsekaisin tuntein astelin aamulla sairaalaan. Muistan, kuinka jännitin nukutusta ja koko operaatiota, koska koskaan aiemmin minua ei oltu leikattu. Tai lukuunottamatta pientä operaatiota, jolloin minulta poistettiin rinnastani fibroadenooma hereillä ollessani muutama vuosi takaperin. Muistan, kuinka tipan laitto kesti ja kesti ja sitä ei saatu kunnolla laitettua, mutta jotenkin he saivat minulta silti tajun pois. Pari tuntia myöhemmin heräsin heräämöstä ja tunsin juuri mitään näkemättä, kuinka minua tuijoteltiin. Viisi hoitajaa tuli vuorollaan viereeni hymistelemään ja kertomaan, että kirurgi saapuu pian. Ihmettelin, mikä voi olla niin ihmeellistä, että koko ajan siinä käy eri hoitaja kertomassa saman asian.. No, lopulta kirurgi sitten saapui luokseni ja kertoi, että leikkaus sujui hyvin. Hän piti pienen tauon, jonka jälkeen kysyi minulta, että tiesinkö, että olin ja olen raskaana. Mietin kuulinko oikein, koska olin uskomuksessa, että minä en saa enää lapsia. Hän sanoi, että arvio on n 10 viikkoa ja huomenna pääsen ultraäänitutkimukseen, jossa varmistetaan raskauden kesto. Yövyin osastolla ja soitin miehelleni uutisen. Mieheni ei sitä ottanut kovin hyvin aluksi, koska oli sitä mieltä, että 3 lasta riittää yhteen perheeseen.Hänen piti sulatella asiaa viikon verran, jonka jälkeen hän odotti perheenlisää yhtä innolla kuin minäkin. Joka tapauksessa seuraavana päivänä pääsin ultraäänitutkimukseen ja siellä sain kuulla, että raskaus vaikuttaa sujuneen oikein hyvin - ainoa vaan, että se oli jo viikolla 17+2... No, sitten koitti lähtö sairaalasta ja kävin lähtiessäni vaa'alla. Painoin 67,7 kiloa eli 23-30 kiloa vähemmän kuin 2,5 kuukautta aikaisemmin.

Raskausaika ei sujunut ihan ongelmitta - minulla oli raskausdiabetes ja verenpaineet koholla. Lopulta viikko yli lasketun ajan, 29.11, pääsin sairaalaan käynnistykseen. Käynnistäminen vei aikansa ja odotellessa kävin pari kertaa synnytysaltaassa ja tuskailin inhojen supistusten aikana. Pieni ja ihana poikamme syntyi viikoilla 41+1 30.11.2012 klo 2.30 18 tuntia synnytyksen käynnistyksestä ja vaikka kaikki aina sanovat, että toinen lapsi on helpompi synnyttää kuin ensimmäinen, niin ei, se ei pitänyt paikkaansa ollenkaan. Minulla ensimmäinen synnytys oli helppo kuin mikä, toinen oli täyttä tuskaa...

 

Noniin, aloitin tänään myös pyöräilyn pitkästä aikaa. En ole koskaan ollut kovinkaan liikunnallinen ihminen, mutta toivon, että nyt karppaamisen aloittamisen jälkeen, alkaa liikuntakin maistua hyvälle...